tiistai 7. tammikuuta 2014

Passiivi




Joulun aika on lamaannuttanut! Musta on tullut passiivinen otus, jota ei huvita mikään (paitsi typerän farmipelin pelaaminen padilla. Damn you joulupukki!). 
Olen miettinyt myös bloggaamisen miellekkyyttä. Totesin kuitenkin, että se on edelleen mielekästä. Haaveilin aina pienenä päiväkirjan pitämisestä, mutta aina se jäi muutaman merkinnän jälkeen. Tämä on nyt kuitenkin sujunut jo muutamia vuosia. Hitaasti, mutta kuitenkin. Pidän siitä, että elämästä ja tekemisistä jää jotain dokumenttia muistiin. Kävijöitä on päivittäin muutamia (myös sen jäkeen kun laskee vampirestatit pois). Eikähän päiväkirjaakaan lukijoille kirjoiteta ;) 

Tänään alkaa arki. Jostain on kerättävä virtaa mattojen ulos vientiin ja joulunajan tomujen poistoon. Pidemmällä tähtäimellä virtaa pitäisi löytyä elämän suunnan etsimiseen, työn hakuun ja muutamaan jo aloitettuun projektiin. Äääh! (Saako vaan mennä sohvalle padin kanssa, saako?)
Koska mitään uutta ei ole syntynyt, iskin tähän kuvia niistä tekeleistä, jotka päätyivät joulupaketteihin.

Ihanaa alkanutta vuotta!

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Toi pipo on kyllä aikas ihana. Voisinko tilata itselleni??? Terkuin, Miia

Margit kirjoitti...

Voi kiitos. Pipon tilaaminen onnistuu kyllä :)