lauantai 16. marraskuuta 2013

Peiton alla




Meidän lähikirppis paloi pari viikkoa sitten ja mä olen kärsinyt vieroitusoireista saman ajan. Viikon paras uutinen kertoi toiminnan alkavan uudelleen kuunvaihteessa raunioiden kupeessa. Jeah. Mä jo mietinkin millä tämän aukon ajankäytössäni täyttäisin.

Syksyn paras kirppislöytö on ehdottomasti Famillonin vanha keltaoranssi satiinitäkki. Siinä oli lähes huomaamaton tahra, joten sain sen muutamalla euron rahalla. Siitä tuli heti kaikkien suosikki torkkupeitto, vauvakin koittaa kovaäänisesti kiskoa sitä itselleen, jos joku muu on ehtinyt ensin.
Isoäidin neliö-peitto on isosiskon kirppislöytö joka muutti meille. Enää tarvitaan keinutuoli, jonka peitteeksi se lienee alunperin virkattu.

Peitot ja niiden alainen elämä onkin viime aikoina ollut melkoisen tapetilla meidän perheessä. Vauvan illat ovat yhtä hulinaa, eikä kesällä aloitettu unikoulu ole ottanut tulta alleen. Pieni kirkuu kurkku suorana heti, kun hänet laittaa pinnasänkyyn. Ei auta vaikka olisin samassa huoneessa, ellen silittele ja taputtele häntä uneen. Siinä touhussa vierähtää helposti tunti, mikä hankaloittaa muiden lasten iltapuuhia niinä iltoina kun pyöritän koko shown yksin läpi (eli aika usein). Huutounikoulu tuntuu kamalalta ajatukselta, mutta en tiedä onko meillä enää mitään muuta vaihtoehtoa. En voi ymmärtää miten nukkuminen voikin olla niin hankalaa? Nukutaan kun nukuttaa, miten niin yksinkertainen asia voi tuottaa päänvaivaa niin monelle ihmisentaimelle? Luulisi että olisi täysin vaiston varaista. Myönnän kuvitelleeni, että kolmannen kohdalla kaikki sujuisi kuin leikki, ollaanhan jo melkoisen kokeneita vauvan kasvattajia. Ja pyh, ihan on niinkuin ekan kanssa tahkoisi, eikä oikein mitenkään osaa päättää mikä olisi paras tapa selviytyä. Kaiken iltakriisailunhan kruunaa, että vauva herää jo puolilta öin ensimmäisen kerran tissille ja jatkaa syöpöttelyjä 1-2 kertaa yön aikana. Ei vissiin ihme, että sulatin tänään taikinakulhon uuniin.

Niin että peiton alle halajaa tämän äidin mieli. Hyvää yötä!

Ei kommentteja: