maanantai 2. syyskuuta 2013

Purkissa









Meillä kertyy urheilujuomajauhepurkkeja melkoista tahtia. Himohamstraajasta tuntuu toki pahalta heittää käypää tavaraa roskiin, joten olen niitä jemmaillut myöhempää käyttöä varten.

Ensimmäiset yksilöt päätyivät työn alle viime viikolla. Ensin maalasin ne valkoisella maalilla ja osa saakin jäädä ihan sellaiseksi. Toimivat hyvin jos kaipaa hillitympää ilmettä säilytykseen. Osa purkeista sai uuden pinnan Marimekon servetistä. Käytin myös keskimmäisen kerroksen, koska kuviointi näkyi siinä hauskan haaleana. Itseasiassa noista haaleista tuli omat suosikkini. Osaan liimasin kuvioita värillisistä papereista. 

Seuraavaksi pojat saavat taiteilla omat purkkinsa. Saattaa olla joululahja-ainesta isovanhemmille ja tädeille.

Ei kommentteja: