maanantai 22. heinäkuuta 2013

Lomalla viimeinkin







Viimeiset kaksi viikkoa on ollut aikamoista haipakkaa. Perheemme työtätekevällä on siis loma, jonka alkajaisiksi vietimme reilun viikon Kainuun rastiviikoilla. Alkuun hieman jännitin miten elämä sujuu kolmen lapsen kanssa asuntovaunussa, varsinkin kun appiukko pelotteli että rastiviikoilla on aina satanut. Vaan mepä saimme nauttia enimmäkseen auringosta, eikä vaununkaan seinät kaatuneet. Aika paljon helpotti että leiriydyimme anoppini kotipaikan pihalla ja käytössä oli iso ja rauhallinen piha sekä pirtti. Ja navetta täynnä ihanuuksia, jotka olisin kantanut ilosta kiljuen kotiin. Käytöstä poistunut navetta siis, vaikka olisin mä varmaan vasikoitakin ilosta kiljuen kotiini kantanut.

Muutama päivä meni kotona pyykkiä pesten ja vähän kellarin seiniä kaadellen. Sitten jatkettiin viikonlopuksi kotikonnuille festaritalkoisiin ja tänään Suomenlinnan kautta kotiin. Arki kuitenkin huutelee jo nurkan takana, tämän viikon jälkeen luvassa on lomaa lomailusta ja mies palaa töihin.

Ei kommentteja: