maanantai 29. lokakuuta 2012

Tsirp







Se on aina niin mahtavaa kun inspiraatio iskee. Esimerkiksi eilen umpiväsyneenä. Tsekkasin koneella vaalitulosta ja olin nukkumaan menossa. Sit muistin tämän ja ei auttanut kuin kaivella taas kerran lankakätköjä ja alkaa hommiin. 
Virkkaaminen ei edelleenkään ole ihan mun mukavuusaluetta. Tykkään kyllä, mutta jotenkin se tuntuu vaikealta. Ohjeita en alkanut suomentamaan vaan sovelsin oman pään mukaan. Avuksi piti kaivaa Vatasen jämälankakirja. Istuin keittiön pöydän ääressä hiljaisessa talossa ja virkkasin. Ja mietin kauhulla tulevaa väsynyttä aamua.

Mulla on koulukäsitöistä aika huonoja muistoja. Opettaja ei oikein arvostanut, kun olin niin kärsimätön. Kerrankin odotin apua johonkin tekstin kirjontaan ja kun en sitä saanut keksin itse. Sen sijaan, että olisin saanut kehuja oma-aloitteisuudestani sain haukut. Meillä oli kunnon vanhan koulukunnan kässänope. Kerran neuloin siskolle joululahjaksi tossuja. Joku siinä mätti, joten opettaja otti ja neuloi itse toisen tossun. Oli nöyryyttävää antaa lahjaksi tossupari, joista toinen oli muhkurainen ja epämuodostunut lapsen käsialla tehty ja toinen sileä ja siisti kuin neulekoneen jäljiltä. Se oli viimeinen niitti ja ylasteella valitsin pakolliseksi teknisen työn ja unohdin kaikki perinteiset käsityöt vuosikausiksi. Olin kuitenkin kuvataidekoulussa ja kaikenlainen askartelu kuului harrastuksiin, että en koko luovuuttani onneksi hukannut. Tossukammo purkautui vasta Lahden kansanopistossa, kun eksyin kämppiksen käsityötunnille tutustumaan. Siellä innostuin ihanan opettajan ansiosta neulomaan ja ompeluun sain niinkin ison kimmokkeen että lähdin opistovuoden jälkeen ammattikouluun artesaanilinjalle. En olisi ihan heti itsekään uskonut. 

Virkkamisesta mulla ei sen sijaan ole liiemmälti muistikuvia kouluajoilta. Ketjusilmukoita muista virkanneeni ja niistä palmikoitiin vyö. Mutta en kyllä muista koskaan tehneeni pannulappuja tms. mitä kaikki yleensä on tehnyt. Virkkaus on tullut opeteltua kantapään kautta äitin ja kirjojen avustuksella.

Linnusta tuli taatusti oman näköinen. Muistuttaa enemmän nokkaeläintä kuin lintua, mutta hittiläinen, mä olen siitä silti ylpeä. Ajattelin tehtailla niitä vielä pari lisää ja tehdä mobilen pinnikseen. Ja vaunuihinkin voisi tehdä omat.

Ei kommentteja: