torstai 11. lokakuuta 2012

Kirppislöytöjä piiiiiitkästä aikaa

Kuten jo aiemmin olen maininnut, kirppiskesäni oli melkoisen huono. Kävin aika harvakseltaan ja löytöjä en tehnyt juurikaan. Tämä ei silti tarkoita, ettenkö olisi ostanut mitään. Toki perusvaatetta, valokuvakehyksiä, palapelejä ja sensellaista on tullut osteltua, mutta ihan jokaista lenkkaria en jaksa kuvata ja blogiin postata. Enkä mä jotain euron paitaa miellä varsinaisesti löytölöydöksi, vaikka kiva juttuhan se toki on löytää siistiä vaatetta eurolla. Kirppislöytö tarkoittaa mulle jotain kauan etsimääni, tai sitten jotain huokean hintaista, josta usein pyydetään maltaita. Kympin emalikippo ei minulle ole löytö (paitsi jos se on Finellin yli satasen arvoinen :D), mutta sama kuppi parilla eurolla on. 

Tämän kesän löytöjä on Pomarfinin sirot maiharit ja Tuomikengän nilkkurit, molemmat maksoi korkeintaan pari euroa. Kotimaisilla vintagekengillä on kysyntää ja usein ne on hinnoiteltu reippaasti yli henkilökohtaisen kipurajani. Kyseinen kipuraja elää koko ajan ja vaihtelee täysin tapauskohtaisesti. Muutaman euron kengät ja saappaat ilahduttavat aina mieltä. Nykyään tosin mukaan lähtevät vain ne yksilöt, jotka ihan oikeasti ovat sopivat ;)



Emalikipot ovat kevään viimeisten koulupäivien löytö Hämeenlinnan kirpparilta, siitä rautatieaseman läheltä. Maksoivat muutamia euroja ja olen niihin hurahtanut. Sopivat mainiosti poikien leikkikeittiöön, miellyttää äitin visuaalista silmää enemmän kuin muovikipot. Tosin siinä vaiheessa kun ahdoin näitä jo ennestään tupaten täysiin laukkuihini, mietin mikä miellekkyys on raahata kaiken pakollisen lisäksi vielä vapaaehtoista tavaraa mukanaan junamatkoilla. Saati sitten kun kävelin kantamuksineni jokusen kilometrin.



UFF:n Tirol-viikolta mukaan tarttui hupullinen viitta. 100% villakangasta ja alle mahtuu taatusti niin villapaita poikineen kuin vauva kantorepussa. Tämän löysin melkein heti sen perään, kun olin arvostellut vähemmän mairittelevin termein tirolilais-tyyliä. Nielin ylpeyteni ja myönsin poikkeuden vahvistavan säännön. Hintaa oli viisi euroa. Miinusta hankalasta ruskeanharmaasta väristä ja tunkkaisesta hajusta, joka ahkerasta tuuletuksesta huolimatta ei ole haihtunut. Kai se on taivuttava pesulan apuun,



UFF:lta niin ikään vanha kotimainen käsinpainettu kangas. Pala on noin pari metriä ja kustansi seitsemän euroa kolkutellen sitä edellä mainittua kipurajaa. Paha tapani on haalia näitä ihania kankaita, joista en sitten loppupeleissä raaski tehdä mitään. Tämä kangas sopisi makkariin verhoiksi, mutta pelkään auringon vaurioittavan sitä. Olen äärimmäisen huono leikkelemään ehjää isoa ja ihanaa vintage-kangasta paloiksi. Onhan niistä toki paljon enemmän iloa kangaslaatikon täytteenä...

Buddha-patsaita tavallaan kerään, en tosin erityisen ahkerasti. Harmi vaan, että tämä on enemmän vaaleanpunainen, kuin violetti eikä oikeastaan sovi meillä mihinkään. 1,5 eurolla se kuitenkin sai ainakin tilapäisen kodin. Mikäli ei löydä paikkaansa meiltä, niin pujahtanee lahjukseksi.



Että onhan sitä tässäkin.

Ei kommentteja: